Contact information

Ismo Kauppinen
Ylikyläntie 24
90900 Kiiminki
FINLAND

+358-400-138219

ismo.kauppinen[ät]pp1.inet.fi

Uusimmat kuvat

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
15944 kpl

Suomalaisia puukkoja -- Finnish knives

Tervehdys kaikille vierailijoillekuvat_024.jpg

Näille sivuille on tarkoitus kasata tietoa ja kuvia tekemistäni puukoista ja veitsistä.

Olen vuonna 1964 syntynyt puukonteon harrastaja Pohjois-Pohjanmaalta, Kiimingistä. Juuret kuitenkin Kainuun Suomussalmella.

Puukon tekoa olen harjoitellut vuodesta 1998 lähtien. Vuonna 2002 aloin opetella itse takomisen saloja ja vuonna 2007 aloin saamaan oppia ja vihjeitä Suomen huippusepiltä.

Puukkomalleista mielenkiintoisimmat minusta ovat Tommi-puukot, Kokemäen puukko, Pekanpää ja Rautalammin puukko. Noiden kaikkien puukkojen muotokieli kiehtoo minua suunnattomasti ja halu oppia niistä lisää on suuri.


 16.11.2007

Kesäkausi on sitten ohi ja talvi on hiipinyt myös tänne Kiiminkiin. Muutamia projekteja on muhinut mielessä ja projektin tulen toteuttamaan tässä talven aikana, ja varmaan osa asioista lipsahtaa ensi keväänkin puolelle. Sen verran projekteista voin mainita, että työn alla Rautalammin puukko sekä Kokemäen puukko. Neuvoja ja vinkkejä noihin olen saanut mestareilta Savonlinnasta ja Keiteleeltä, sekä Puukkoposti - lehdestä. Rautalammin puukon teko hieman erikoisempi tapaus, koska työkalut tupen kuvimiseen ja sorkoupotukseen täytyy tehdä itse tai teetättää jollakulla muulla. Työkalut on yhtä vaille valmiita, eli etuhelan pakotukseen tarkoitettu työkalu enää puuttuu. Puukonterä jo odottaa valmiina ... toivottavasti ei pitkästy.

Kunnianhimoisemmat projektit ovat sitten konevasaran teko ja uuden kaasuahjon rakentaminen. Konevasara lienee ehkä turhan hieno nimi, mutta sellainen sähkömoottorilla takova pieni jousivasara on työn alla. Materiaalihankinnat menossa parastaikaa. Tähän projektiin olen saanut apua Karjalan suunnalta, arvokkaita kuvia ja vinkkejä.

Kaasuahjo on tarkoitus rakentaa eri rakenteella kuin aiemmat tekeleeni, jotka on rakennettu tulitiilistä ja tulimassasta valamalla. Teräskuorinen tulivillalla vuorattu rakenne pitää kokeilla ja polttimeksi tarkoitus rakentaa jenkkimallinen 3/4-tuumainen poltin, jolla pitäsi päästä ahjohitsaus-lämpötilaan. Aivan...pitäisi -- en tiedä, ennenkuin olen kokeillut. Tavoitteena kokeilla vuoden sisällä myös laminoidun/kerrostetun terän tekoa.


22.12.2007

Jaaha, joulu tulla jollottaa, taas tänäkin vuonna. Kumma juttu miten se aina yllättää.

Muutama puukko oli tarkoitus väkertää jouluksi valmiiksi, mutta muutamasta tuli kaksi ja loput joutu jättämään tulevan vuoden työlistalle. Antin puukon nimellä näppäsin toisen tuonne albumiin näytille, leukun tuppi ei ole valmis, joten se jää vielä esittelemättä.

Tuskailin tuossa hieman tommiterän kans, kun ei meinannu onnistua millään, ei. Ja kun oma ymmärrys ei riittäny, niin kyselin tuttavalta apua. Haasteena oli terän suun murtuminen, vaikka teräkulma on riittävä -- reilut 20 astetta, karkaisu ja päästö mielestäni onnistuikin hyvin; viilakokeitten ja värien mukaan. Täytyy nyt joulurauhaa pajalla järkyttää ja kokeilla pari vinkkiä, jotka Pajatonttu Pekka minulle kertoi. Josko sitten onnistuisi. Kokeillaan, katellaan ja ihmetellään...

Ja eipä tässä muuta kuin kaikille lukijoille, tuttaville ja ystäville oikein mukavat joulut ja menestyksekkäät uudet vuodet.


04.01.2008

Ja näin ollaan taas jouluhälinän ja vuodenvaihteen verran vanhempia, itse kukin. Onneksi ei tullut tehtyä mitään älyttömiä uudenvuodenlupauksia, niistä, kun ei saa muuta kuin ahistusta ja ylenmäärästä --- noh, takahampaan ja sierainten vihlontaa.

Ensi viikolla pyörähtävät taas käyntiin kansalaisopiston puukkopiirit ja samaten puolesta välistä kuuta alkaa opiskelu toisen mestarin opissa viikonloppuisin. Opiskeltavana tinahelaisen työpuukon teko, puutupen teko ja intarsiat puukon kahvaan ja tuppeen. Mielenkiintoista --- kurssin anti osaltani tulee näille sivuille kirjattua hämmästeltäväksi.


13.03.2008

Näin sitä kevättä kohti mennään. Onpa ollut sen verran matalapainetta, että en ole jaksanut päivittää tinahelojen ja intarsioiden tilannetta tänne. Flunssakausi iski totaalisesti helmikuun aikana ja ensin sairasti sikijöt, sitte ite ja vielä ns. talavilomakin meni kurkkutaudin parissa.

Mestarin oppi meni perille, palatakseni aiheeseen takasi. Pitää vaan nyt rauhassa tehdä mallisuoritukset ja kuvajaiset noista tinaheloista ja intarsiasta. Tinahelaisia puukkoja tuli rustattua neljä, joista kaksi sai purkutuomion. Tulipahan tekniikka ajettua sisään. Intarsiaa en ole vielä käytännössä kokeillut, mutta varmaan sen testaan tässä kevään kuluessa.

Tuohikahvainen eräveitsi on tullut tehtyä ja jonninmoinen "Tommin" mallinen esitys myös. Kuvat pistän tuonne gallerian sivuille.

Seuraava koitos on tehdä n kpl puukkoja Fiskarsin puukonrakennuksen SM-kisoihin. Aika käy vaan vähiin, joten nopeana täytyy olla.

Siiheksi, pitäkäähän rauta kuumana.


15.04.2008

Pitkästä aikaa näillä korkeuksilla aurinko näkyy. Lunta on tullut enemmän kuin tarpeeksi...joulu tulla jollottaa -- niin varmaan, mutta saatas sulakausi väliin ensin.

Kiire puukkorintamalla herkisi hetkeksi, kun kansalaisopiston puukkopiiri loppui ja sain kuin sainkin kolme kanditaattia lähetettyä Fiskarsin puukonrakennus-kilpailuun. Kuvia lisäilen toukokuun 18. päivän jälkeen. Käyttö-, maakunta- ja metsästyspuukko-sarjoihin sain puukot tehtyä.

Nyt saa sitten rauhassa miettiä muita metkuja ja viritelmiä. Pieneen jousivasaraan alkaa olla materiaali pääsääntöisesti kasassa. Isompi kiilapyörä puuttuu ja jousiteräslatat. Joskohan kesä-heinäkuussa ehtisi kasata kilkuttimen testejä varten. Pienehkö ahjo taitanee valmistua kesän aikaan myös. Kasaan ahjon käytöstä poistettuun 3 kg:n kaasupullon kuoreen.

Ja sitten odotellaan -- Fiskarsia ja Kauhavaa, puukkojen merkeissä.


24.05.2008

Viikko vierähtänyt Fiskarsin tapahtumista ja omalle osalle tuli tunnustusta puukonteon osaamisesta. Sen isommin kehumatta ja henkseleitä paukuttelematta, sijoituin kahdella puukolla kolmesta ja täytyy nöyränä todeta, että meni kerta kaikkiaan nappiin. Omassa luokassa tuli käyttöpuukoissa SM-kultaa ja maakuntapuukoissa SM-pronssia. Suuret kiitokset kuuluvat opettajilleni ja kollegoilleni, jotka ovat antaneet todella arvokkaita vinkkejä ja kritiikkiä mihin puukoissani tulisi kiinnittää huomiota.

Nyt voi todeta, että kova työ on tuottanut tulosta ja kovaa työtä ja armotonta kritiikkiä tullaan tarvimaan jatkossakin, koska halu kehittyä edelleen on todella kova.

Kauhavaa kohti mennään ja kesäkelejä odotellaan Kiimingissäkin. Näköstelemisiin ja kuulumisiin.


18.06.2008

Noniin, nyt alkaa olla kesän puukkoriennot ohi. Fiskars ja Kauhava on käyty ja nähty. Kauhavalla tuli käytyä ihmettelemässä halavatun isoa hevosenpää-puukkoa ja tulipa osallistuttua puukkokilpailuihinkin, mutta ei menestystä tällä kertaa. Mukava oli huomata, että uusia nimiä, ainakin minulle, tuli kisaan mukaan. Talonpojan puukko oli kompastuskivi melko monelle mestarille...terän lappeita kun ei olisi lempo vie saanu hioa.

Kesälomaa odotellessa on sitten mukava siivota paja perinpohjin ja järjestellä uuteen uskoon. Ja se jousivasaran kasaaminen sitten tulee elo-syyskuulle ajankohtaiseksi, aiemmin ei ehi, ei.

Uutta materiaaliakin tulisi kopasta vielä tämän sulan aikaan, rosteria ja niin perhana, tulipahan höynähettyä ostaan sitten damastiteräksen tekoonkin materiaalit. Katotaanpa ehtiitkö miten perusteellisesti pölyttyä sepän varastossa, ennenkuin niissä muoto on. Sepä selevijää sitten.

Mukavat kesät itse kullehhi, päivittelen ja voivottelen kesän aikaan sivuja mielenkiinnon mukkaan.


03.09.2008

Tässäpä kesä lipsahti, ennenkuin kerkisi kunnolla nauttiakaan. Niin jos vesisateesta päivästä toiseen haluaa nauttia.

Puukkorintamalla ei kesän aikan tapahtunu kovinkaan mainittavaa, jokusen terän tein ja pari pientä puukon tynkää. Ei ehi, ei. Jahka syyskuun viimenen viikko koittaa, on aika taas keskittyä enempi tähän touhuun. Kasata nuo kesältä venyneet rojektit ja saaha joku kaamospömeli ja tehä puukkoja enempi kuin käpälissä on sormia....ja paskat, turha luulo.

Aikaansaannokset tulevat sitten, kun niiden aika on, ei yhtään sen aiemmin. Ja siihen suurin vaikuttava voima olen ihan ite.

Mutta siiheksi, hyvää syksyn jatkoa itse kullekin; tutuille ja tuntemattomillekin.


02.12.2008

Jaahas, taas sulaa tämäkin vuosi pois ja voisi sanoa, että aivan kirjaimellisesti. Muutaman päivän plussa-asteet ovat tehneet tehtävänsä ja vähät lumet ovat sohjoontuneet.

Puukkorintamalla on ollut kohtuu hiljaista, pari puukkoa on tullut tehtyä ja muutamia teriä. Materiaaleista uusia tuttavuuksia ovat olleet rosteri Sandvik 12C27 ja sitten omatekemä damaskus, 1% hiiliteräs ja 15N20 Uddeholm rakennusaineina. Damaskuksen tekoon sain todella hyvää opetusta tuolla Keiteleen suunnalla sepän opissa. Ja pääsinpä kokeilemaan siellä opissa ollessain myös lekamiehenä olemista.

 

dama1.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

dama2.jpg

 

 

 

 

 

 

Ohessa jonniinmoiset kuvajaiset terän kuvioinnista ja hitsauksen onnistumisesta. Yhtään repeämää ei terässä ollut, joten olen tosi tyytyväinen tulokseen. Kyseessä vapaa damaskus, eli ei ole manipuloitu muutoin kuin takomalla ja kääntämällä. Kuvio saatu esille ferrikloriitilla.

Ahjon rakennuksessa aikalisä, mutta uusi poltin on tilattu. Kokeiltavana oli myös toisen sepän tekemä poltin, joka toimi hyvin, mutta ahjoni oli liian pieni tilavuudeltaan ko. polttimeen. Uusi ahjo on jo piirrelty malliksi ja toivon mukaan saan tehtyä uuven vuojen alakuun, jotta pääsen jatkaan tuota damaskus-taontaa.

Sivujen osotettakin tuli muutettua erilaiseksi, joten www.pajapuukko.com on sitten näiden sivujen osote, oiken ameriikan mallin mukkaan piste kom.

Jouluksi vielä pikku pakina, sitten vähäksi aikaa hiljaa. Hyvät atventit arvon lukijat.


24.12.2008

No niin, tänäkin vuonna taas joulu tuli. Kiimingissä valkeaa ja pikku pakkasta. Toivottavasti muuallakin maassa saahaan hiljentyä valkeaan jouluun.

Kulunut puukkovuosi on ainakin osaltani ollut antoisa ja kehittävä. Uusia asioita on tullut opittua lisää ja solmittua uusia tuttavuuksia puukkorintamalla. Toivottavasti joulupukki tuo lisää lahjoja puukontekoon, ja nyt en tarkoita aineellista hyvää :o)

Sen pitemmittä loruiluitta toivottelen kaikille sivuilla vieraileville Hyvää Joulua ja Menestyksekästä Uutta (puukko )vuotta 2009.

Palaamme ensi vuonna asioiden kimppuun....


19.04.2009

Nyt on sitten ensi vuosi verrattuna edelliseen lisäykseen sivuilleni. Kiimingissä kolea kevätkeli, joten voi ihan hyvin istua koneelle ja päivittää sivuja, terien päästön ollessa menossa.

Fiskarsiin tuli monen kokeilun jälkeen saatua tehtyä muutamaan sarjaan omat näkemykset aiheen puukoista. Voi kyllä sanoa, että välillä kokkeili oiken kunnolla hermojen pitävyyttä. Tuntui, että kaikki oppi, mitä tähän saakka on kertyny, oli höyrystyny ahjon lämmössä ilmakehään... Sitten taas, kun homma lähti rullaamaan, niin ei ongelmaa. Huomaa sen, että harjoitella täytyy koko ajan, että pysyy tuntuma tekemiseen tallella. Sitten myös se, että pitää asettaa itelleen tavoitteita korkeammalle koko ajan ja kysellä kokeneemmilta tekijöiltä ohjeita. Onneksi meillä Suomessa on tekijöitä, jotka meitä kysyviä noviiseja auliisti opettaa ja neuvoo. Nostan huivia hatun puutteessa ja kiitän & kumarran neuvoista ja opeista mitä nöyrimmin.

Nytpä odotellaan Fiskarsin tapahtumaa ja näkemisiin sitten siellä.


19.05.2009

XV Puukkopäivät ovat sitten takanapäin. Kesäiset ilmat suosivat tällä kertaa tapahtumaa. Puukkokilpailu sarjoittain oli mielestäni kovatasoinen ja mestareitten sarjassa oli mukana taas mestareita vuosien takaa.

Itsellä oli kaikki pelimerkit kohillaan ja ilokseni sain todeta sen, että vuodessa olin parantanut tasoani roimasti. Käyttöpuukot sarjassa tuli toinen Suomen mestaruus. Jälleen kerran suuret kiitokset vanhemmille mestareille neuvoista ja kritiikistä puukonteon aikana.

Nyt alkaa sitten se kypsymisvaihe--- ensi kerran, kun osallistun kisoihin, joudun todella kovaan seuraan ja siellä suoritusten pittää olla hyviä, virheettömiä. No, tuo ottaa aikansa. Ei siinä sen kummenpaa.

Hyvää kesän jatkoa kaikille lukijoille.


23.12.2009

Kello vähän yli 17 ja Kiimingissä tuiskuaa. Tuuli kulettaa lunta paikasta toiseen, mutta ei uutta lunta tule lissää. Hyvä näin, valakea joulu tulloo kuitenki.

Kesä mennä humahti taloremontissa, joten pajalta ei juurikaan terveisiä tule...njääh...

Muutamia puukkoja on kuitenni tehty, että ei tuntuma kovin pahasti kattoa.

Kauhean Jaakopinpainin jäläkeen kuitenki Helsinki sou siintää mielessä alakuvuojesta, joten minimaalisella esitysaineistolla sinne olen menossa. Käyvvään kuitenni näyttäytymässä.

Kaikille tutuille ja sivujeni vierailijoille toivotan rauhaista joulunaikaa ja menestystä vuodelle 2010. Palaamme asiaan ensi vuonna.

joulukynttila.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


10.01.2010

Ensimmäinen Helsinki Knife Show on takanapäin ja todella hyvä mieli ja maku tapahtumasta ainakin itselle jäi. Oli mukava nähdä taas suomalaiset huiput, mestarit ja muut sepät. Samate näki elävänä myös nuita ruotsalaisia huippunimiä. Oma tavoite oli saada jututtaa ainakin Lars Erik Marsjaa ja se olikin helppoa kuin heinänteko. Lars Erik puhui suomea ja asiat tuli sillä seleväksi. Itsellä esittelytapahtuma oli ensimmäinen, mutta ei varmaankaan viimeinen. Hyvän vastaanoton sai Impan esittelypöytä. Käyttöpuukot tuntuivat kiinnostavan kovasti. Se, että poikiiko se puukkokauppoja, nähdään sitten tulevaisuudessa. Sen verran siinä oli vipinää, että kaikkia tuttuja ei ehtiny käyvvä jututtaan ollenkaan, tervehtiä sentään ehti. Hyvillä mielin tästä jatkaa kevättä kohti ja Fiskarsia. Hyvää talven jatkoa tutuille ja kaikille sivujeni lukijoille. Kuvia tapahtumasta voi katsella http://www.pajapuukko.com/albumi/hks/ . Kuvat ovat hieman heikkolaatuisia, mutta josko niistä selvän kuitenkin saisi.


27.05.2010

Fiskarsin puukkopäiviltä lisätty muutamia kuvia kuva-albumiin. Kuvat otettu kehnolla kameralla pääsääntöisesti ilman salamaa.

Mukava oli tapahtuma ja tuttuja oli liikkeellä paljon. Muutama uusi tuttavuus tuli myös solmittua.

 


12.01.2012

Hiljaiselon jälkeen, palaan taas kuvioihin mukaan. Sivujen ulkoasu menee mietintään uudestaan ja vanhat sivut saavat vielä olla, kunnes korvaan ne uusilla.